Lapsen oikeus koskemattomuuteen ja turvaan

Lasten sukuelimiin kajoaminen loukkaa itsemääräämisoikeutta, koskemattomuutta ja turvallisuutta. Tehtiin sitä sitten uskonnon, perinteen tai jonkin muun kuin lääketieteellisen syyn nimissä tytöille silpomisena, pojille uskonnon nimissä ympärileikkauksena tai intersukupuolisille lapsille ”korjatakseen” sukupuoli vastaamaan vain yhtä totuttua, on se aina lapsiin turhaa kajoamista. Viime viikolla 6.2. vietettiin kansainvälistä tyttöjen ympärileikkauksen vastaista päivää. Silpominen on sukupuolittunutta väkivaltaa, tekonaJatka lukemista ”Lapsen oikeus koskemattomuuteen ja turvaan”

Hyväksyykö Suomi ihmisoikeuksien polkemisen?

”Huolestuttavaa on myös se, että Euroopan unionilla ei ole työkaluja ihmisoikeuksia rikkovien maiden rajoittamiseen tai rikkomuksiin puuttumiseen.” Iida Yliannala pohtii blogissa, miten voisimme puuttua yhteisten eurooppalaisten arvojen, kuten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien alasajoon. Puolassa käytiin tänä syksynä parlamenttivaalit eikä Unkarissa samana viikonloppuna käytyjen aluevaalien tuloskaan päässyt Eurooppa-politiikkaa seuraavaa yllättämään. Molemmat maat ovat tunnettuja oikeusvaltioperiaatteen alasajamisesta nykyisessäJatka lukemista ”Hyväksyykö Suomi ihmisoikeuksien polkemisen?”

Seksuaalioikeuksien 101: oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon

Seksuaalioikeuksien 101 -sarjassa on edetty toiseen osaan, jossa käsitellään oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon. Nämä oikeudet ovat ehkä perustavanlaatuisimpia seksuaalioikeuksia, jotka liittyvät läheisesti turvallisuuteemme ja hyvinvointiimme. Oikeus suojeluun Sinulla on oikeus suojella itseäsi ja tulla suojelluksi erilaisilta ei-toivotuilta teoilta ja terveysvaikutuksilta. Oikeus suojeluun koskee myös esimerkiksi seksuaalisuuteen tai kehoon liittyviä rajoituksia tai loukkauksia esimerkiksi uskonnonJatka lukemista ”Seksuaalioikeuksien 101: oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon”