Median riittämätön ja vääristävä representaatio

Mitä tapahtuu jos kaikki mediassa näkyvät ihmiset ovat samanlaisia? Miksi on tärkeää, että näkyvillä on kaikenlaisia ihmisiä? Mitä ovat muut solidaarisuushahmot? Tämä kaikki selviää Setan Nuorisotoimikunnan varapuheenjohtaja Saara Kataisen kirjoittamasta loistavasta vieraskirjoituksesta moninaisen representaation tärkeydestä ja huonon representaation haitoista.

Viihdeteollisuuden syöttämät henkilöhahmot ovat näihin päiviin asti olleet kuin samasta muotista veistettyjä. Samaistumisen mahdollisuus on tarjolla vain, mikäli sattuu olemaan laiha valkoinen cis-hetero. Vaikka viimevuosina sen rinnalle on syntynyt muunkinlaisia hahmoja, parannettavan varaa on vielä paljon. Vähemmistöhahmot ovat huonosti tehtyjä ja tarkoituksensa vastaisesti entisestään lisäävät ennakkoluuloja ja stigmaa vähemmistöjä kohtaan. Myös median naiskuva on monilta osin vääristynyt ja puutteellinen eikä kestä kriittistä tarkastelua. Seuraavaksi muutama esimerkki siitä, miten media vähemmistöt ja naishahmot esittää.

1. Homo paraskaveri. Elokuvissa nähdyt vähemmistöihin kuuluvat hahmot tuntuvat usein olevan elokuvantekijöiden yritys välttää leima ahdasmielisenä. Päähenkilö on siis jälleen normeihin istuva, mutta solidaarisuuden nimissä hänelle on luotu sidekickiksi esim. ”homo paraskaveri”. Tämän hahmon tarkoitus onkin sitten edustaa vähemmistöä koko olemuksellaan, minkä seurauksena muita persoonallisuuspiirteitä ei sitten ole hänelle jäänyt. Toinen yleinen rooli, jonka homo saa on niin sanottu koulun friikki, jonka ainoiksi juonenkäänteiksi riittävät rakastuminen elinikäiseen kiusaajaan ja homofobinen isä. Lisäpisteitä saa homolle koituvasta traagisesta lopusta.

2. Muut ”solidaarisuushahmot”. Homon lisäksi muita yleisiä solidaarisuushahmoja ovat muun muassa lihava, musta ja trans. Lihavan rooli on olla yksinkertainen hahmo, jonka ainoa kiinnostuksen kohde on ruoka ja ainoa tehtävä on antaa katsojille naurunaihe ja pilkan kohde. Ylipainoiselle lapselle se välittää viestin, ettei hän voi koskaan olla rakastettu tai onnellinen, koska mediassa hänen näköisensä ihmiset eivät sellaista ikinä koe. Myös mustat ja trans hahmot kelpaavat korkeintaan päähenkilön parhaaksi kaveriksi tai suojatiksi.

3.  Enemmistökäsitys vähemmistöstä. Jos vähemmistönedustaja joskus saa päähenkilön paikan, koko vähemmistö on tietenkin ensitöikseen rynnimässä katsomaan tätä ihmettä. Valitettavan usein nämäkin hahmot ovat kuitenkin suuri pettymys, koska ne on kirjoitettu vähemmistöön kuulumattoman ihmisen näkökulmasta. Cis-ihmisen kuvaus sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen elämästä ei koskaan voi olla yhtä todenperäinen kuin sukupuolivähemmistöön kuuluvan itsensä kuvaus. Kuinka neurotyypillinen ihminen voisikaan ikinä tietää, miltä oikeasti tuntuu olla neuroepätyypillinen tai millaisia haasteita silloin joutuu kohtaamaan?

4.  Vähemmistöön kuulumaton näyttelijä. Lähes poikkeuksetta myös roolien näyttelijät ovat vähemmistöön kuulumattomia. Näyttelijä tuo paljon rooliinsa ja mikäli vähemmistöt päästettäisiin näyttelemään, he voisivat tuoda hahmoihinsa autenttisuutta. Lisäksi joillekin vähemmistön edustajille vähemmistöroolit olisivat heidän ainoa mahdollisuutensa päästä esiintymään. Toinen toistaan huonompia tekosyitä siihen, miksei näyttelijä voi oikeasti kuulua vähemmistöön on loputtomasti: ”Ei me löydetty muunsukupuolista näyttelijää” tai ”Autistisen näyttelijän kanssa on niin vaikeaa työskennellä”.

5.  Maskuliininen nainen. Nainen sankarin roolissa on onneksi yleistyvä ilmiö. Kuitenkin suurimman osan ajasta, kun nainen nähdään toimintaelokuvassa tai muussa roolissa, jossa hänen täytyy suorittaa fyysisiä sankaritekoja, nainen on äärimmäisen maskuliininen. Naisesta tehdään ”poikatyttö”, ikään kuin hänen sukupuolensa olisi silloin helpompi sulattaa. Feminiinisyys puolestaan nähdään heikkoutena, jolloin naishahmoista tehdään feminiinisiä silloin, kun heidät täytyy saada näyttämään avuttomilta.

6.  Cis-heteromiehille tehdyt lesbot. Kaikkien tuntema ilmiö on heteromiehille kirjoitetut lesbohahmot. Lesbot seksualisoidaan ja heidän keskinäinen suhteensa nähdään miehiin vetoavana. Yleisimmin ilmiö on nähtävissä aikuisviihdeteollisuudessa, mutta myös muunlaisessa viihdeteollisuudessa on huomattavissa esimerkkejä tästä mainostempusta. Homo ja lesbosuhteita ei nähdä heterosuhteisiin verrattavina vaan satunnaisena hauskanpitona. Se koetaan niin turhana, ettei heterosuhteen ulkopuolisia lesbosuhteita lasketa edes pettämiseksi.

7.  Binäärinen trans. Jos viihteessä nähdään transhahmoja, heistä pyritään tekemään mahdollisimman stereotyyppisesti binäärisiä. Jos kyseessä on transmies, hänen on oltava äärimmäisen maskuliininen tai ainakin pyrittävä kohti sitä. Jos kyseessä puolestaan on transnainen, vaatimuksena on totaalinen feminiinisyys. Feminiinisille transmiehille tai maskuliinisille transnaisille ei mediasta tunnu tilaa löytyvän.

8.  Tosi- tv:n logistinen ongelma. Myös tosi-tv -sarjat ovat selvästi suunnattu enemmistöille. Tosi-tv -sarjoilla viitaten erityisesti erilaisiin ihmissuhteisiin perustuviin ohjelmiin. Sukupuolten välistä eroa korostetaan jakamalla osallistujat kaikessa naisiin ja miehiin ja rakentamalla heidän roolinsa ohjelmassa tukemaan stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Erään tosi-tv -ohjelman brittituotanto on jopa kuvannut LGBTQ+ osallistujia logistisiksi ongelmiksi ohjelman kannalta.

9. Mallikokoiset tytöt ja lihaksikkaat miehet. Tosi-tv:ssä on toki monia muitakin ongelmia. Todenmukaista kuvaa mistään niistä ei ainakaan saa. Mallikokoisia naisia ja lihaksikkaita miehiä löytyy joka kolosta. Naisia vähätellään kutsumalla heitä tytöiksi, vaikka miehet ovat miehiä eikä poikia. Naiset nähdään seksuaalisina objekteina, joita voi kohdella miten huvittaa. Toisaalta, jos nainen itse on osana seksuaalisessa kanssakäymisessä, häntä kutsutaan helpoksi tai huoritellaan. Mies puolestaan on oikea seksipeto ja jokainen uusi nainen on selkääntaputuksen arvoinen saavutus.

Media on nykyään lapsille ja nuorille vahva oppimisen lähde. Huono representaatio on haitallista sekä enemmistöön että vähemmistöön kuuluville lapsille. Virheelliset ja huonosti tehdyt hahmot vahvistavat ja huomaamattakin juurruttavat vääriä käsityksiä lasten ajatuksiin. Enemmistöön kuuluvat lapset eivät saa tietoa itsestään poikkeavista ihmisistä, joka johtaa kierteeseen, joka synnyttää aina vaan uutta vääränlaista representaatiota. Myös vähemmistöihin itse kuuluvat lapset kärsivät huonosta representaatiosta, koska he eivät koskaan näe mediassa sisältöä, joihin voisivat itse samaistua. Nuorena itsetunnon ja minäkuvan vasta rakentuessa samaistumismahdollisuudet ja esikuvat ovat äärimmäisen tärkeää. Jos mediassa ei koskaan näy itsensä laisia hahmoja voi itsensä hyväksyminen olla paljon vaikeampaa.

Teksti: Setan nuorisotoimikunnan vpj. Saara Katainen

IG : Setan Nuoret

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s