Mitä olisin halunnut nuorena kuulla

Mitä on ollut seksuaalikasvatus 90-luvulla? Mitä meille on kerrottu, mitä jätetty kertomatta? Miksi? Onko mikään muuttunut kun tullaan tähän päivään? Tähän kaikkeen pureutuu vieraskirjoittajamme Tinksu!

Olen ollut nuori 90-luvulla. Lama-ajan Suomi oli monella tapaa kauhea paikka. Asenteet olivat kovia, valtaosa yläkoulu kavereiden vanhemmista oli työttömänä, alkoholia kulutettiin patologisia määriä – myös me yläkouluikäiset nuoret. Seksuaalivähemmistöjä pilkattiin avoimesti ja homo oli haukkumasana muiden joukossa. Sukupuolivähemmistöistä ei puhuttu, paitsi slurrein. Seksuaalikasvatusta sanottiin seksuaalivalistukseksi ja se piti sisällään sen yhden animaation, joka katsottiin vaivaantuneen opettajan johdolla vuosittain. Sanotaanko, että eväitä terveeseen seksuaalisuuteen ei annettu vaan taktiikkana oli pelottelu. Kuukautisista puhuttiin vain tytöille vahvasti stigmatisoiden. Kukaan ei suorastaan sanonut, että seksiä ei saa olla avioliiton ulkopuolella, mutta viesti kuitenkin sisälsi seksin edellytyksenä olevan ”vakiintuneen parisuhteen”. Tämä ei ollut ympäristö, jossa olisi puhuttu suostumuksesta tai oman seksuaalisuuden rajoista.

Nykyisin, ainakin omassa kuplassani, nämä asiat ovat kovin toisin. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö Suomesta vielä löytyisi sellaisia opinahjoja ja paikkakuntia, joissa kuvailemani meno jatkuu. Kasvuympäristössäni oli mahdotonta oppia tervettä suhdetta seksuaalisuuteen. Tavallaan seksiä oli kaikkialla. Sillä myytiin täysin kasuaalisti kaikkea talomaaleista autoihin tai ruokaan. Cisheteronormatiivisuus läpäisi jokaisen yhteiskunnallisen tai yksityisen tason. Kaikkien myös oletettiin tuntevan seksuaalista vetovoimaa ja siihen tarpeeseen toki suhtauduttiin hyvin eri tavoin sukupuolen mukaan. 

Tässä ajassa puhe seksuaalisuudesta ja sukupuolesta on aivan toisella tasolla. Olemme valovuosien päässä esimerkiksi lainsäädännöllisesti siitä todellisuudesta, jossa vielä ysärillä elettiin, mutta emme siltikään lähellä ihannetodellisuutta, jossa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt olisivat yhdenvertaisia cisheteronormatiivisen enemmistön kanssa. Oman seksuaalisuuden ja sukupuolen pohdinnan apuna on lukuisia erilaisia toimijoita –järjestöjä, yhdistyksiä ja vaikuttajia. Sosiaalinen media antaa tilaa ja näkyvyyttä ihmisille, jotka poikkeavat oletetusta normista. Meidän kaikkien on mahdollista seurata erilaisia ihmisiä ja etsiä esikuvia sekä esimerkkejä, jotka ulottuvat perinteisten mallien ulkopuolelle. 

On ihan erilaista pohtia, onko itse ehkä aseksuaali, homo, lesbo, bi tai pan (to name a few), kun tietoa on saatavilla helposti. Binäärisen sukupuolilinnakkeen hiljalleen murtuessa, vapautuu tilaa myös sukupuolen moninaisuudelle sekä binäärin sisällä että sen ulkopuolella. Olen seurannut tätä kehitystä ilolla, vaikka raskailta lieveilmiöiltä ei voi tässä murroksessa välttyäkään. Seksuaalisuudesta ja sukupuolesta puhuvat ja kirjoittavat ihmiset joutuvat kohtaamaan hirveän määrän väheksyntää. Vähemmistöistä tehtyjen lehtijuttujen kommenttikentät täyttyvät pahimmillaan uhkauksilla ja vihalla. Aktivistileima lyödään jokaiseen vähemmistön edustajaan, joka sattuu julkisesti omasta vähemmistöasemastaan käsin puhumaan siihen liittyvistä aiheista. Muutoksen ajamisella on kova hinta.

Tämä kaikki informaatio, nämä kaikki kertomukset siitä, miten ihmiset ovat löytäneet itsensä, olisi ollut sitä mitä olisin tarvinnut nuorena. Olisin kaivannut esimerkkejä siitä, että jokainen voi olla juuri sellainen kuin on. Olisin kaivannut yhteisön, jopa löyhänkin, hyväksyntää ja tukea. Tästä syystä internet – ja some erityisesti – on lieveilmiöistä huolimatta erinomainen asia. Rakastan sitä, miten ihmiset puhuvat rajoista, kunnioituksesta ja suostumuksen tärkeydestä. Näistä ei mainittu sanallakaan silloin aikoinaan. Arvostan sitä, että yhä enemmän puhutaan siitä, että seksuaalisuus sisältää myös aseksuaalisuuden tai miten seksuaalisuus voi muuttua elämän aikana. Olen iloinen, että ensinnäkin puhutaan vaikenemisen sijaan.

Se mitä olisin halunnut nuorena kuulla, on se mitä moni nuori haluaa (ja tarvitsee) kuulla tässä hetkessä. Tämä ei ole vain niille pienten paikkakuntien tai ahtaiden yhteisöjen nuorille, vaan myös heille, jotka elävät sallivammassa ympäristössä. Olisin halunnut, että joku olisi sanonut minulle, että olen hyvä juuri sellaisena kuin olen. Minun seksuaalisuuteeni tai sukupuoleeni ei liity olemuksellisesti mitään hävettävää. Minun ei tarvitse suostua asioihin tai tehdä juttuja siksi, että niitä minulta vaaditaan tai halutaan. Minulle olisi kerrottu, että vedän itse omat rajani ja voin vaatia muita kunnioittamaan niitä. Minä olen autonominen. Minun suostumukseni on minun käsissäni – ei muiden pakotettavana. Minä olen vapaa määrittelemään itseni tai olemaan määrittelemättä itseäni. Minun ei tarvitse tietää. Minä voin olla kesken. Jos et ole näitä asioita kuullut kenenkään sinulle sanovan, niin ota ne tästä. Minä voin kertoa sinulle, että olet täydellinen juuri itsenäsi. 

Teksti: Tinksu Wessman (they/them – hen)

IG: TinksuWessman

Nettisivulle tästä painamalla

Blogiin tästä painamalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s