Murretaan myyttejä pillusta!

1.Sukuelin ei määritä sukupuoli-identiteettiä.

Eikö tämä ole jo aika selvä. Next!

2. Vagina ei ole riittävä sana kuvaamaan koko sukuelintä.

Huom: kaikilla pimpillisillä ei välttämättä ole kaikkia seuraavaksi kuvattuja rakenteita esimerkiksi FGM:stä tai vaginoplastiasta johtuen. Mikään pimppi – silvottu tai kirurgisesti luotu – ei kuitenkaan ole vähemmän arvokas. ❤

Emätin (tai vagina) ei kuvaa koko sukuelintä samalla tavalla kuin esimerkiksi kiveksetkään: ne ovat kummatkin vain yksi osa kokonaisuutta. Emätin kuvaa vain sisemmät sukuelimet – kohdun ja munasarjat – sekä ulkoiset sukuelimet – eli vulvan – yhdistävää osaa, joka alkaa emättimen aukolta ja päättyy kohdunsuuhun. Vulvalla puolestaan tarkoitetaan sukuelimen ulospäin näkyvää osaa: häpykumpua, ulompia ja sisempiä häpyhuulia, klitoriksen ulospäin näkyvää osaa eli häpykieltä, virtsaputken suuta ja emättimen suuaukkoa. Tästä kokonaisuudesta (vulvasta ja emättimestä) voi puhua vaikka pilluna tai pimppinä.

Tiesitkö, että klitoris on paljon enemmän kuin vain sen ulospäin näkyvä osa, häpykieli? Tosiasiassa se on paljon suurempi, ja jatkuu kehon sisälle. 3D-mallinnukseen klitoriksesta pääsee tutustumaan esimerkiksi tällä videolla. Ottaen huomioon klitoriksen aiempaa suurempaa ajatellun koon ja merkityksen nautinnolle, ovat monet ehdottaneet myös, että klitoris-sanaa alettaisiin käyttää myös koko kokonaisuudesta (vulvasta ja vaginasta). Tekemämme kielivalinnat ovat tärkeitä. Kun koko pimppiin viitatessamme puhumme vain vaginasta, emme puheessamme huomioi nautinnolle tärkeintä osaa, klitorista. Lisäksi vagina on latinaa ja tarkoittaa miekan tuppea, mikä ei myöskään kuvaa emätintä lainkaan.

3.Pillu ja penis eivät ole toistensa täysiä vastakohtia.

Mies- ja naistyypilliset suku- ja lisääntymiselimet ovat homologisia rakenteita. Tämä tarkoittaa, että ne koostuvat täysin samoista osista, mutta alkavat alkiovaiheessa kehittyä eri suuntiin – peniksiksi ja klitoriksiksi, kiveksiksi ja munasarjoiksi, ja niin edelleen. Alkiolla on siis kromosomeistaan riippumatta aluksi samat rakenteet, jotka alkavat tietyille hormoneille altistuttuaan kehittyä joko mies- tai naistyypillisiksi. Homologian takia myös uroksilla – joiden ei tarvitse imettää – on nännit. Joillain yksilöillä kromosomit tai kehitys eivät ole tyypillisiä, jolloin sukuelin saattaa saada piirteitä kummastakin. Tällöin kyseessä on intersukupuolisuus.

Homologisuutensa takia sukuelimet myös toimivat yllättävänkin samalla tavalla. Pillussa on samaa paisuvaiskudosta kuin peniksessäkin, ja kiihottuessaan pilluun virtaa yhtä lailla verta ja voidaankin puhua, että se jäykistyy kuten peniskin, kun klitoris ja sitä myötä myös häpyhuulet ja häpykieli turpoavat. Klitoriksella on sen ulospäin näkyvässä osassa – häpykielessä – terska ja esinahka (klitoriksen ”huppu”). Myös aamustondikset ovat mahdollisia pillulla.

Homologian takia on myös hyvin epätodennäköistä, että klitoriksessa olisi enemmän hermopäätteittä kuin peniksessä.

4. G-piste ei ole mikään tarkka piste.

Osittain varmaan peniksen ja pillun toisiaan täydentävään vastakohtaisuuteen liittyvästä myytistä johtuen emätinorgasmeja on usein arvotettu klitorisorgasmeja paremmiksi (vaikka nykytiedon valossa emätinorgasmi on yhtä lailla klitorisorgasmi, kuten aiemmassa tekstissäni avaan). Orgasmien lähdettä on siten yritetty löytää emättimen sisältä. On ajateltu, että paras tapa tuottaa pillulliselle nautintoa olisi vaginaa stimuloimalla. Homologiasta johtuen keskeisin nautintoelin on kuitenkin klitoris, jota voi helpoiten stimuloida ulkoisesti vulvan päältä.

Klitorista voi kuitenkin stimuloida myös vaginasta. Tällöin kyseessä ei ole mikään tarkkaan rajattu g-piste, vaan voidaankin puhua klitouretrovaginaalisesta kompleksista (clitourethrovaginal complex, CUV), jossa yhdistyy osia klitoriksesta, virtsaputkesta sekä emättimen seinämästä.

4. Immenkalvo ei puhkea, kun ensimmäisen kerran harrastaa vaginan penetroivaa seksiä.

Immenkalvo on hyvin väärin nimetty osa pillua. Kyseessähän ei ole mikään läpäisemätön kalvo – pitäähän esimerkiksi kuukautisverenkin päästä emättimestä pois. Niiden muoto vaihtelee: toisilla se voi olla kuunsirppimäinen, toisilla rengasmainen, toisilla lähes olematon.

Nähdäkseni immenkalvo tulee suomen kieleen ruotsin sanasta mödomshinna, joka kirjaimellisesti tarkoittaa neitsyyskalvoa. Impi onkin vanhahtava tapa sanoa neitsyt. Ruotsin perhesuunnittelujärjestö RFSU onkin suosittanut käyttää rakenteesta nimitystä slidkrans, joka tarkoittaa kirjaimellisesti emätinkranssia. Sopivampaa olisikin siis käyttää lääketieteellisempää nimitystä hymen, tai puhua rakenteesta emätinkranssina.

Ensimmäisessä penetroivassa seksikerrassa voi olla, että emätinkranssi hieman repeää, ja verta saattaa hieman tulla. Monissa tapauksissa kuitenkaan mitään tällaista ei ole luvassa. Kun on tarpeeksi kiihottunut ja muistaa käyttää liukkaria, voi varmistaa, ettei ensimmäinen penetraatiokerta ole epämukava. Tässä hyvä video emätinkranssin toiminnasta (englanniksi).

5. Kaikkien vulva ei näytä samanlaiselta.

Jokainen vulva on erilainen ja uniikki, aivan kuin sormenjäljetkin. Sekä koulun seksuaalikasvatuksen lääketieteellisissä kuvituksissa että valtavirtapornossa näkyy yleensä kuitenkin vain tietynlaisia vulvia.

Monilla esimerkiksi sisemmät häpyhuulet voivat olla ulkoisia isommat niin, että ne ”pilkistävät” ulospäin. Väritys ei myöskään ole kaikilla valtavirran pornokuvastosta tuttu, yhtenäinen vaaleanpunainen. Koko ja väri siis vaihtelevat, eikä mikään ole toista parempi!

Valitettavasti kuitenkin pimpin alueet esteettiset kauneusleikkaukset ovat lisääntyneet, ja yhdeksi syyksi on arveltu juuri yksipuoleista kuvastoa ja ihannetta, joka saattaa aiheuttaa pimppihäpeää. Onneksi instassa esimerkiksi Katja Välikangas murtaa pimppihäpeää upealla vulvataiteellaan.

6. Vagina ei löysty käytössä.

Voidaanko saada tämä heti pois alta: emätin ei löysty käytössä. Sen sijaan synnytys voi vaikuttaa lantionpohjan lihaksiin, mutta niitäkin voi treenata esimerkiksi Kegel-harjoituksilla tai menemällä lantionpohjaan erikoistuneeseen fysioterapiaan.

Valitettava, kenties patriarkaalinen ihanne on, että emättimen täytyy olla mahdollisimman kireä. Liian kireä emätin voi kuitenkin olla myös hyvin kivulias. Tällöin voi kyseessä olla vaginismus, eli tahaton emätinkouristus. Mikäli epäilet vaginismusta itselläsi, lisätietoa saa esimerkiksi gynekologisiin vaivoihin keskittyneeltä Korento ry:ltä.

7. Valkovuoto voi valkaista pikkuhousuja.

Valkovuoto on murrosiässä alkavaa emättimen luonnollista, jatkuvaa eritettä, jonka tarkoituksena on muun muassa ylläpitää emättimen kosteus- ja pH-tasapaino. Valkovuodon määrä ja koostumus vaihtelevat kuukautiskierron aikana: joissain kohtaa sitä voi tulla paljonkin, eikä tätä tarvitse pelästyä! Mikäli vuodon kanssa ilmenee kirvelyä tai kutitusta, se haisee pahalta, on silmiinpistävän väristä tai siinä on kokkareita, voi kyseessä olla hiivatulehdus, bakteerivaginoosi tai jokin seksitauti. Tällöin pitää kääntyä lääkärin puoleen.

Kiihottuminen puolestaan laittaa käyntiin kostumisen, joka liukastaa emätintä ja mahdollistaa yhdynnän tai esimerkiksi sormien tai lelun käyttämisen. Kiihottuminen ja kostuminen ovat kuitenkin eri asioita, ja ne voivat myös esiintyä toisistaan erillään. Jos kiihottuu ilman kostumista, voi apu löytyä liukuvoiteesta.

Emättimen eritteet ovat pH-arvoltaan happamia, ja ne saattavat jopa valkaista kangasta. Ei tarvitse pelästyä, mikäli mustista pikkuhousuista värjäytyy vulvan kohdalle vaaleampi alue.

Ota haltuun seuraavat pimppihäpeää murtavat instatilit:

Suomenkieliset:
@vulvapositiivisuus
@pimppikerho

Englanninkieliset:
@vielma.art
@the.vulva.gallery
@clitoriscious
@pelvicguru1
@thisisavulva

Seuraavat kirjat murtavat myös pimppimyyttejä:

Suomenkieliset:

Ellen Støkken Dahl& Nina Brochmann: Vau, mikä vagina! (2018)

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä (2018)

Englanninkieliset

Laurie Mintz: Becoming Cliterate: Why Orgasm Equality Matters – And How To Get It  (2017)

Emily Nagoski: Come as You Are: The Surprising New Science that Will Transform Your Sex Life (2017)Sarah Chadwick: The Sweetness of Venus: A History of the Clitoris (2021)

Teksti: Emmi Rantanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s