Seksuaalikasvatus on kokonaisvaltaista, mutta riittämätöntä

Heteronormatiivinen seksuaalikasvatus ei huomioi moninaisia seksinharrastamistapoja tai niiltä suojautumista.

Suomessa ja Pohjoismaissa ylipäätään tarjotaan Euroopan arvovapainta ja kokonaisvaltaisinta seksuaalikasvatusta. Tästä huolimatta pään ja kaulan alueen syövät ovat Suomessa ja muualla länsimaissa lisääntyneet papilloomaviruksen leviämisen takia, jossa yhtenä syynä saattaa olla puutteellinen osaaminen monipuolistuneilta seksitekniikoilta suojautumisessa. Miksi osaaminen on puutteellista maassa, jossa seksuaalikasvatus on maailman huippua? Ajattelin perehtyä aiheeseen joka vuosi 26.9. vietettävän maailman ehkäisypäivän kunniaksi.

Esitän, ettei heteronormatiivinen, eli (cis)naisen ja (cis)miehen väliseen seksuaalisuuteen ja penis-vaginayhdyntään perustuva seksuaalikasvatus ole riittävä takaamaan nuorten – niin heteroseksuaalisten kuin ei-heteroseksuaalisten – tietotarpeita tai seksuaaliterveyttä.

Teksti perustuu keväällä 2018 tekemääni kandidaatintyöhön Helsingin yliopistossa, valtiotieteellisessä tiedekunnassa, sosiologian oppiaineessa. Kandissani tutkin suomalaisen, nuorille suunnatun seksuaalikasvatuksen heteronormatiivisuutta. Tutkielmaani varten tarkastelemissani tutkimuksissa on lähinnä tutkittu yläasteen ja lukion terveystiedon oppikirjoja. Tekstissäni kirjoitan tytöistä ja pojista mikä liittyy siihen, että oppikirjoissa puhutaan tytöistä ja pojista. On hyvä kuitenkin muistaa, että todellisuudessa sukupuoli on moninainen ja vähemmän suoraviivainen asia.

Kandintekoprosessini aikana tulin myös huomaamaan, että heteronormatiivisuuden lisäksi oppikirjat ovat myös muuten normatiivisia. Sukupuoli esitetään enimmäkseen bioessentialistisesti ja cisseksistisesti, eli arkisemmin sanottuna tyttöys ja naiseus liitetään vaginaan ja poikuus tai mieheys penikseen, ja sukupuolen moninaisuuden käsittely sijoittuu enimmäkseen erillisiin kappaleisiin. Myös esimerkiksi valkoisuus, ”etninen suomalaisuus” tai ”suomalainen kulttuuri” nousivat kirjallisuudesta esiin käsittelemistä ansaitsevina teemoina. Viime aikoina mediassa on ollut myös puhetta muun muassa seksuaalikasvatuksen ableistisuudesta, eli vammaisuuden esittämisestä marginaalissa, jos ollenkaan. Nämä ovat lähemmän tarkastelun ansaitsevia teemoja, mutta kandissani ja kirjoituksessani olen rajannut tarkastelun vain heteronormatiivisuuteen.

Heteroseksuaalisuus normina

Seksuaalikasvatus rakennetaan oppikirjoissa heteronormatiiviseksi puhuttaessa tunteista, parisuhteista ja seurustelusta sekä seksistä ja ehkäisystä, jotka esitetään aina naisen ja miehen tai tytön ja pojan välisinä asioina. Myös oppikirjojen kuvamateriaalit toisintavat hetero-olettamusta, kun heteroseksuaaliset parit illustroivat myös muutoin sukupuolineutraaleja tekstejä rakkaudesta, parisuhteesta ja puberteetista. Tämä saa heteroseksuaaliset pariskunnat näyttäytymään ”neutraaleina” rakkauden, parisuhteiden ja puberteetin representaatioina, sillä vain heteropariskuntia käytetään neutraaleiksi ja inklusiivisiksi tarkoitettujen kappaleiden kuvituksissa. Homoseksuaalisia pareja esittäviä kuvia käytetään vain eksplisiittisesti homoseksuaalisuutta käsittelevissä kappaleissa, eivätkä ne siksi ilmene ”neutraaleina” tai ”inklusiivisina”.

Ei-heteroseksuaalisuus ei samalla tapaa esiinny läpi opetuksen, vaan se käsitellään usein edelleen vain vähemmistöjä käsittelevissä osioissa. Lisäksi ei-heteroseksuaalisuus esitetään usein myös oletetun heteroseksuaalisen yleisön hyväksyntää tarvitsevana, jolloin se tulee myös marginalisoiduksi. Näin nuoria kasvatetaan pikemminkin suvaitsemaan ja hyväksymään ei-heteroseksuaalisuutta, kuin kriittisesti arvioimaan yhteiskunnan eriarvoistavia ja toiseuttavia prosesseja ja rakenteita. Tämä asettaa ei-heteroseksuaalisuuden oletetun heteroseksuaalisen nuoren hyväksyntää ja suvaitsevuutta tarvitsevaksi, ja sinänsä tuottaa ja ylläpitää ei-heteroseksuaalisuuden toiseuttamista. Ei-heteroseksuaalisuudesta opettaminen myös pelkän seksuaali- ja identiteettipolitiikan sekä suvaitsevuuden kautta ei huomioi saman sukupuolen välistä seksiä tai ehkäisyoppia ja tulee näin epäseksualisoineensa ei-heteroseksuaalisuuden sekä lisänneeksi seksitautien saamisen riskiä.

Ehkäisyn, seksin ja halun heteronormatiiviset ja sukupuolittuneet lähtökohdat

Ehkäisystä ja seksistä puhuttaessa lähestytäänkin aihepiiriä jälleen heteronormatiivisuudesta käsin: niistä puhutaan lähes vain penetratiivisen penis-vaginayhdynnän yhteydessä. Käsitys ”esileikistä” ja sen automaattisena jatkumona pidetystä yhdynnästä antaa ymmärtää yhdynnän olevan pääaktiviteetti, varsinaista seksiä. Oppikirjat antavatkin vaikutelman yhdynnästä rakastelun huipentumana asettaen sen hierarkkiseen asemaan muiden seksitekniikoiden kanssa. Muista seksin muodoista kuin heteronormatiivisesta yhdynnästä ei kirjoissa kerrota muuta kuin sivumainintoina, ja ne mainitaan usein etuliitteen kanssa (suu- tai anaaliseksi) tai mielletään vain osaksi esileikkiä. Täten ne asettuvat aina sekundaarisiksi.

Toisenlaiset seksinharrastamistekniikat mainitaan siis vain sivulauseissa, eikä niiden kuvailu ole yhtä yksityiskohtaista kuin yhdynnästä kuvaileminen. Niiltä suojautumiselta ei myöskään juuri opeteta. Suuseksissä kyllä muistutellaan kondomin käytöstä, mutta kirjoissa oletuksena on aina penis suuseksin saajana, eikä niissä opeteta, miten vulvaa tai vaginaa suulla stimuloidessa voidaan suojautua. Tämä ei toisaalta jätä sijaa ei-heteroseksuaalisille esityksille seksistä, ja toisaalta taas esittää kuvan naisen tai tytön anatomiasta ja nautinnosta hyvin yksipuolisena, ottaen huomioon esimerkiksi klitoriksen merkityksen. Tällainen puhetapa ei myöskään huomioi sukupuolen moninaisuutta.

Muutenkaan naisen tai tytön nautinnosta ja halusta ei oppikirjoissa juuri puhuta, vaan ennemminkin ne liitetään tunteisiin, herkkyyteen ja parisuhteeseen ja nainen tai tyttö esitetään seksuaalisesti hyvin passiivisena ja poikaa paljon haluttomampana. Miehen tai pojan halu puolestaan esitetään kirjoissa runsaana ja kyltymättömänäkin, eikä sitä liitetä yhtä vahvasti tunteisiin ja parisuhteeseen. Mies tai poika on myös seksuaalisesti aktiivisempi toimija.

Biologia- ja lisääntymiskeskeisyydestä inklusiivisuuteen

Kirjojen heteronormatiivisuutta voi selittää niiden lisääntymistä ja biologiaa korostavalla näkökulmalla. Kertoessaan seksistä oppikirjat ovat lisääntymiskeskeisiä, minkä seurauksena hedelmöittymiseen liittyvistä sukuelimistä kerrotaan yksityiskohtaisemmin. Lisääntyminen ja nautinto samaistetaan näin toisiinsa ja yhdynnästä tulee ainoa seksitapa, jota kuvaillaan yksityiskohtaisesti ja jolla opetetaan stimuloimaan erogeenisiä alueita. Heteroseksuaalisuus ja lisääntymisen mahdollistava seksi muodostuvat näin ”normaaliksi” ja ”oikea” seksi tulee määritellyksi heteroseksuaalisena vaginayhdyntänä. Näin ei huomioida lisääntymiseen tähtäämätöntä seksiä ja yleensäkään moninaisia seksitekniikoita, vaihtoehtoisia lisääntymismenetelmiä, lapsettomuutta eikä erilaisia seksuaalisuuksia.

Heteronormatiivinen seksuaalikasvatus ei vastaa niin ei-heteroseksuaalisten, kuin heteroseksuaalistenkaan nuorten tietotarpeisiin, eikä välttämättä edistä nuorten seksuaaliterveyttä: esimerkiksi kohdunkaulan syöpä sekä pään ja kaulan alueen syövät ovat yleistyneet alle 40-vuotiailla papilloomaviruksen ja muuttuneiden seksitapojen takia. Näyttäisi siis siltä, ettei suojautumista moninaisilta seksitavoilta osata riittävästi. Toki papilloomaviruksesta puhuttaessa on huomioitava myös kansallinen rokoteohjelma viruksen leviämisen estämiseksi, joka käyttöönottovuodestaan 2013 tähän asti on kuitenkin rajannut pojat kokonaan ohjelman ulkopuolelle. Onneksi keskustelussa on nyt vihdoin poikienkin sisällyttäminen rokoteohjelmaan, mikä on hieno edistysaskel kansallisen seksuaaliterveyden parantamiseksi.

Seksuaalikasvatus, joka keskittyy ei-heteroseksuaalien hyväksyttävyyden korostamiseen sekä identiteetti- ja seksuaalipolitiikkaan, on tuottanut seksuaalisuudesta tietoa, joka on ylläpitänyt heteronormatiivista järjestystä. Keskittymällä seksitapoihin ja nautintoon seksuaalisuudesta tehtävä tiedonmuodostus voisi muuttua inklusiivisempaan suuntaan. Vastarinnan tehtävänä ei olekaan marginalisoidun ryhmän hyväksyttävyyden ja suvaitsevaisuuden korostaminen, vaan laajempi heteronormatiivisten rakenteiden purkaminen. Näin antamalla seksuaalikasvatusta ja tuottamalla siihen materiaaleja, joissa eri seksitavat on esitettyinä, voitaisiin tehokkaammin purkaa heteronormatiivisuutta, kuin ei-heteroseksuaalisuuden hyväksyntää korostavan opetuksen antamisella. Se voisi palvella myös paremmin koko kansan seksuaaliterveyttä.

Teksti: Emmi Rantanen

One thought on “Seksuaalikasvatus on kokonaisvaltaista, mutta riittämätöntä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s