Naistenpäivän kunniaksi olen rauhassa heikko

Vahvan naisen ihanteesta on tullut eräänlainen self help -projekti, jossa on pakko onnistua kelvatakseen. Tarvitseeko minun naisena olla välttämättä vahva, jotta minut otetaan tosissaan?

Tammikuussa Minja Koskela kirjoitti oivaltavasti blogitekstissään Feministin ei tarvitse olla ”vahva nainen” (Lily.fi) siitä, kuinka jatkuva vahvan naisen roolimallin tavoittelu voi olla todella väsyttävää. Koskela kritisoi vahvuuden ja pärjäämisen vaatimusta tasa-arvotekona ja lausui, että hän aikoo feministinä olla ihan rauhassa myös heikko nainen.

Blogitekstiä lukiessani huokasin. Ihastuksesta. Ihmettelen usein, miksi juuri vahvuutta pidetään synonyyminä feministisyydelle tai itsenäiselle toimijuudelle. Tasa-arvon nimissä tuntuu ristiriitaiselta, että kulttuurissamme on määriteltävissä nainen ja sitten erikseen vahva nainen. Tarvitseeko minun naisena olla välttämättä vahva, jotta minut otetaan tosissaan?

Koen ongelmaksi sen, että välillä “vahvalla naisella” tunnutaan tarkoittavan hyvin tietynlaista, maskuliinisuudesta matkittua naishahmoa: ulospäinsuuntautunutta uraohjusta, joka raivaa itse lasikattoesteet tieltään ja saa nasevilla sutkautuksillaan pölyisten setien lihamukit halkeamaan. Vahva nainen on urakeskeinen ekstrovertti, joka uskaltaa puhua rempseästi seksistä lounasravintolassa. Vahva nainen on vähän kuin kunkin henkilökohtainen versio Sinkkuelämän Samantha Jonesista.

Oman elämänsä samanthajonesit ovat parhaimmillaan ihan mahtavia tyyppejä ja esikuvia! Tietysti naisten on ensin pitänyt raivata tietä sille, että me saamme myös olla esimerkiksi urakeskeisiä, suorapuheisia, kovaäänisiä ja avoimesti seksuaalisia. Eivätkä kaikki naiset saa olla vapaasti samanthajoneseja vieläkään.

En halua kuitenkaan luokitella naisia vahvoihin ja ei-vahvoihin, koska se ei tunnu jostain syystä hirveän tasa-arvoiselta. Ongelma vahvan naisen ihanteessa on se, että edelleen nainen otetaan usein tosissaan vain, jos hän täyttää tietyt maskuliiniset ihannepiirteet. En koe vahvan naisen roolimallia kovin tasa-arvoa ajavaksi silloin, jos siitä tulee naisille vaatimus olla tietynlainen.

Monille nuorille naisille vahvan naisen ihanteesta on tullut eräänlainen self help -projekti, jossa on pakko onnistua kelvatakseen. Ei saa itkeä eksän perään, vaan pitää olla vahva nainen. Ei saa potea ulkonäköpaineita, vaan pitää olla vahva nainen. Ei saa vetäytyä työpaikan bileissä nurkkaan mussuttamaan pullaa, vaan pitää olla vahva nainen ja mennä rohkeasti verkostoitumaan. Ei saa jäätyä häpeästä, jos sinua ahdistellaan, vaan pitää lyödä ahdistelijalle jauhot suuhun, tehdä näyttävä karatepotku ja kerätä aplodit sivullisilta. Ei saa olla kiusaantunut edes seksikaupassa, vaan pitää huutaa jo kaupan ovelta “SEKSI ON HAUSKAA” ja täräyttää tiskiin lateksihanskat sekä kymmenen erilaista vibraattoria.

Itselleni tulee myös välillä epäonnistunut olo siitä, etten ole ollut jossakin tilanteessa Vahva Nainen™. Lisäksi tulee epäonnistunut olo siitä, että tuli epäonnistunut olo. Vahva nainen ei lannistu tuollaisesta, hei! Slay queen! Girl power! #strongindependentwoman

Totuus on silti se, että minulla on vahvuuksieni lisäksi heikkouksia ja epävarmuuksia. Ai kauhee! En aina uskalla toimia tai avata suutani, vaikka kannattaisi. En aina jaksa olla rohkea. Olen välillä H E I K K O  N A I N E N. Modernina naisena tuon kirjoittaminen tuntuu siltä, kuin olisin tuhertanut kirosanan Raamattuun. Toivottavasti en nyt epäonnistunut feminismissäni.

“Mutta eikö se ole todellista vahvuutta, että myöntää heikkoutensa?”, joku voisi kysyä seuraavaksi.

Hei nyt hei. Haluan olla rauhassa heikko siksi, että naiset ovat ihmisiä ja ihminen ei ole aina vahva. Ei ihmisarvo katoa sen takia mihinkään. Vahva tai heikko eivät sitä paitsi ole mitään pysyviä ihmisen ominaisuuksia. Ne ovat adjektiiveja.

Mielestäni onkin feministinen teko ajatella, että jokin heikkous tai epäonnistuminen ei määritä naista kokonaan ihmisenä. Joku fiksu joskus jossain sanoi oivaltavasti: leivinjauhekin on sellaisenaan nautittuna aika hirveää, mutta se on olennainen ainesosa hienoa ja herkullista täytekakkua. Ole siis täytekakku.

Naistenpäivän kunniaksi esitän tasa-arvotoiveeni: että minua ja muita naisia arvostettaisiin muidenkin kuin maskuliinisten ominaisuuksien perusteella. Minja Koskelaa mukaillen: lopetetaan naisten luokittelu huoriin, madonniin ja vahvoihin naisiin.

Teksti: Emilia Toivanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s